sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viime viikkojen ekskursiot ja workshopit

Heissulivei vaan taas. Ajattelin olla reipas ja kertoa vähän viimesimmistä ekskuista ja workshopeista. Tuntuu että näistäkin olisi ikuisuus, huh...

Ennen lomaa käytiin tutustumassa Bali Museumiin Denpasarissa. 






Mikäs punainen vihainen se siellä taas näkyy...

Hieno paikka ja mielenkiintoisia esineitä! Tässä myös oppi mukavasti lisää Balin historiasta ja kulttuurista. Sisällä ei harmi kyllä oikein pystynyt kuvaamaan huonon valaistuksen takia, joten joudutte nyt vaan uskomaan että sieltä löytyi vaikka mitä kummallista.

Pari viikkoa sitten käytiin tutustumassa balilaiseen handicraft factoryyn, suomennetaan nyt vaikka että käsityötehtaaseen.





Ekskursio oli jopa tälle normaalitasolle harvinaisen huonosti järjestetty. Paikalle oli vaikea löytää, ja perille vihdoin löydettyämme meidän vain käskettiin kävellä ympäriinsä ja kysellä työntekijöiltä jotain. Noh, en kyllä muutenkaan olisi saanut ekskursiosta mitään irti jäätävän pääkivun takia, mutta silti tällaiset turhauttaa, tästäkin olisi saanut mielenkiintoisen ekskursion jos olisi panostettu enemmän.

Tällä viikolla taas meillä oli Gamelan-workshop. Gamelan on siis perinteisistä indonesialaisista soittimista koostuva yhtye. Alun tylsääkin tylsemmän teoriaosuuden jälkeen päästiin soittamaan, ja olihan se hauskaa (ja järkyttävän kuulosta!).


Sympaattiset soittojakkarat



Ja pistetään loppuun vielä jotain randomeja kuvia lähiaikojen aktiviteeteista:

Lempparihedelmiä eli rambutaneja ja mangustineja


Jutan äiti teki korvapuusteja..!<3


Salillakin on tullut käytyä mätsäävällä pukeutumisella (ja hartioiden mielestä liian ahkerasti, nyt ei pää käänny...)

Ruoka on yhtä hyvää kuin ennenkin!

Paitsi tämä kummallinen balilainen erikoisjuoma, hyihyi

Joskus yritin jaksaa näyttää ihmiseltä

Double6-ranta ja osa meidän jengistä

Tänään käytiin katsomassa Nyepi-paraateja ja huomenna vietetään itse Nyepiä, eli pysytään visusti kotona tai sakot rapsahtaa. Mutta näistä lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti