Perjantaina oli tosiaan vaihtareiden Ice-Breaking Partyt Kutalla, Beach Lounge-nimisessä paikassa. Hieno paikka kyllä, uima-altaineen kaikkineen! Tuolla tosin sai varautua kastumaan vaikka ei olisi altaaseen mennytkään jos sattui väärään paikkaan väärään aikaan, porukka hyppi ylemmiltä tasoilta ihan surutta tuonne altaaseen. Tämäkään ei ehkä Suomessa olis ihan mahdollista! Beach Loungelta matka jatkui Eikoniin, tai ainakin niillä, joilla olo oli vielä siedettävä... Monet olivat tulleet todella huonovointisiksi jo Beach Loungessa, syyksi arveltiin tarjoiltuja hampurilaisia. Minullekin tuli taas kerran niin huono olo, että illasta ei tullut oikein mitään. Noh, ehkä ensi lauantaina Riinan synttäreillä uudelleen paremmalla menestyksellä!
Lauantaina oli taas kipeä olo, joten päivä meni vaihteeksi sängyssä maaten. Tuo huone on alkanut jo melkein ahdistaa kun siellä on viettänyt niin monta päivää, yh. Sunnuntaina olo oli parempi ja mentiin tutulle Balangan Beachille. Ajoin ekaa kertaa skootterilla, oli kyllä hauskaa! Kauhulla tosin odotan highwaylla ajelua, hui. Liikenne täällä on tosiaan jotain aivan uskomatonta, säännöt tuntuu olevan lähinnä siinä että niitä ei ole. Noh, eiköhän siihenkin opi. Matkalla rannalle onnistuin polttamaan käteni sen verran pahasti että vieläkin punottaa ja paljon, tyhmä mikä tyhmä. Illalla ajeltiin mäkkäriin netin ja jäätelön perässä (säälittävää, kyllä...), ja viikko olikin sitten siinä.
Maanantaina oli ensimmäinen kunnollinen koulupäivä, aiheena turismia ja Indonesian kieltä. Täällä saa tosiaan tottua siihen että kaikki ei mene niin kuin ennalta on suunniteltu, tunnit olikin vaihtanut paikkaa ja Indonesian kirjallisuus siirrettiin keskiviikolle - ja tästä ilmotettiin silloin kuin tunnin olisi pitänyt alkaa. Noh, ei se mitään! Käytiin koulun jälkeen Jutan kanssa pienessä warungissa syömässä, hintaa juomineen huimat 15 000 eli vajaa euro ja hyvää oli :) Illalla pidettiin Putous-katsomo ja voi että teki hyvää! Oon alkanu potemaan jo pientä koti-ikävää (mikä on kyllä aika huono saavutus kun vasta reilu viikko on takana), enkä nytkään voinut olla ajattelematta miten kiva olisi katsoa tuota kotisohvalla Masuli kainalossa. Mutta eiköhän sekin jossain vaiheessa helpota :)
Tänään on muslimien pyhäpäivä, eli vapaata koulusta. Tunnit on siirretty torstaille, ja torstain workshop taas huomiselle kuten myös maanantain kirjallisuustunnit, eikä kellään ole mitään hajua missä vaiheessa mitkäkin tunnit on eli milloin pitäisi olla koululla. Kuten sanottua, tähän saa varmaan tottua. Oli sadepäivä, yölläkin satoi, tuuli ja ukkosti niin rankasti ettei voinut nukkua. Päätettiin lähteä tyttöjen kanssa Kutalle ostoksille, täällä on vähän vaikea keksiä sadesään aktiviteetteja ja vaatteitahan ei ikinä ole liikaa.. Mentiin Beachwalk-ostoskeskukseen, joka oli kyllä kummallinen ja sokkeloinen, mutta hirmu hieno kaikessa kummallisuudessaan! Löytöjä tuli tehtyä ehkä vähän liikaakin, mutta toisaalta lähdin niin kevyellä vaatetuksella liikenteeseen että vaatteet tulivat tarpeeseen. Jaksoin jopa ottaa joitain kuvia, ensimmäiset on ylimmästä kerroksesta, ehkä niistä jostain selvää saa miten tuolla oli käytetty kasveja ja vettä hyväksi. Tuolla meni ympäriinsä 'puroja', joissa uiskenteli eläviä kaloja..! Keskellä oli Bali Zoon pieni eläintarha, jossa en tullut käyneeksi. Myös todella upea lasten 'leikkipaikka' löytyi, myönnän että vähän olisi houkutellut astua sisään!
Ostoskeskuksessa pyörittyämme lähdettiin vähän kiertelemään vielä katukauppoja, sieltä voi tosiaan tehdä hyviä löytöjä. Lopuksi käytiin vielä mehubaarissa ja yritettiin muka keretä rannalle näkemään auringonlasku mutta eihän siellä mitään auringonlaskua ollut :D (ja kyllä, näytän täällä aina juuri noin hehkeältä mitä tossa kuvassa... Surffitukka ja sulanut naama, ah, mitenhän kukaan komea aussi ei oo vielä tullut kosimaan)
Nyt voisi katsoa Tediä telkkarista ja ruveta pikkuhiljaa nukkumaan, öitä vaan!









Minä ainakin kosisin jos olisin aussimiekkonen :)
VastaaPoistaAww! http://www.reactiongifs.com/wp-content/uploads/2011/06/awwwww.gif
Poista